Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus

Non-Violent Communication eli NVC on vuorovaikutustaito, jossa tarpeet ja tunteet ovat keskeisiä. Omat tunteet ja tarpeet ovat tärkeitä, mutta muidenkin tunteet ja tarpeet tulee ottaa huomioon. Suomennettuna NVC on väkivallaton vuorovaikutus, mutta voidaan käyttää myös rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus nimeä. Lyhyesti NVC on tarpeiden ja tunteiden tulkinta kieli. Siinä tehdään arvauksia omista ja toisten tunteista ja tarpeista. NVC:n avulla tunteiden ja tarpeiden tulkinta harjoittelemalla kehittyy ja vuorovaikutustilanteet helpottuvat.

Keskeistä NVC:ssa on pyyntöjen esittäminen. Vuorovaikutustaitopyyntöjen esittämisen lisäksi kuunnellaan toisten pyyntöjä empaattisesti. Myös muut viestit voidaan nähdä pyyntöinä tai yrityksenä tuoda omat tarpeet esille. NVC on empatian antamista ja vastaanottamista parhaimmillaan. Se on omaan itseen tutustumista tarpeiden ja tunteiden ymmärryksen lisäämiseksi. Ajatuksena on, että ihmisen pitää osata itse empatiataitoja, jotta voi jakaa muille hyvää.

NVC prosessia sovelletaan aina omaan elämään. Teoria rakentuu 4 askeleen pohjalta. Askeleet ovat: havainto, tunne, tarve ja pyyntö. Pyyntö on sellainen, mikä nykyhetkessä voidaan pyytää ja ilmaista, sekä saada pyyntöön vastaus. Pyyntö rikastuttaa elämäämme.

Havainto on konkreettinen kuin videokameran kuva. Ei ole automaattista, että toinen ymmärtää täsmällisen viestin jos tulkinnan varaa on. Toisen asemaan voidaan mennä tunteiden ja tarpeiden näkökulmasta. Tällöin voidaan tehdä roolipeli tilanteesta ja harjoitella tunnetaitoja. Empaattinen yhteys omaan itseen on keskeistä. Pakkoa ei käytännössä ole. On valintoja, jotka itse määrittelemme pakolliseksi.

Jos osaamme pyytää vaatimisen sijasta, saamme herkemmin sitä mitä pyydämme, koska toiset haluavat usein parantaa muiden hyvinvointia, jos se ei tapahdu omia tarpeita vastaan. Tulee kuitenkin huomata pyynnön ja vaatimuksen ero. Pyynnöstä voidaan myös kieltäytyä ja siihen tulee silloin sopeutua jankkaamatta samassa muodossa uudelleen. (Rakentava- ja myötäelävä vuorovaikutus kirja, Marshall B. Rosenberg)

Kehollisuudesta

Olen kiinnostunut NVC -ilmiöstä ja olen käynyt koulutuksessa tutustumassa rakentavaan ja myötäelävään vuorovaikutukseen. Opin näitä taitoja STEA:n rahoittamassa hankkeessa, jossa on joitain kymmeniä muita oppilaita opettelemassa näitä taitoja. Minä olen yksi heistä. Seuraavaksi esittelen ajatuksia NVC -koulutuksessa opituista asioista, jotka liittyvät rakentavan ja myötäelävän vuorovaikuksen hankkeeseen, jota hallinnoi Suomen Moniääniset ry.

Kehollisuus on elementti, joka on lähinnä meitä. Kun kuulemme ikävän viestin kehomme reagoi siihen. Reaktio voi olla pieni ja huomaamaton tai huomattava ja valtava. Jos kuulemme ikävän viestin voimme paeta, taistella tai jäädä paikalleen kuuntelemaan viestiä. Kullakin meistä on yksilöllinen tapamme reagoida. Väärää tapaa reagoida keholla ei ole. On vain hyvä tiedostaa, mikä on tyypillinen tapa itselle toimia, jotta voi valita näistä vaihtoehdoista mieluisimman. Ihmisen tarvittaessa ei ole välttämätöntä toteuttaa tiettyä käyttäytymismallia. Minun mielestäni esimerkiksi työpaikalla taistelu ei ole välttämättä kovin kannattava tapa toimia.

Empaattinen kuunteleminen on toinen tärkeä osa-alue NVC:n soveltamisessa. Kun toinen kertoo tarinaansa ja toinen kuuntelee empaattisesti kehokin rentoutuu. Pulssi laskee ja kehonkieli muuttuu rauhallisemmaksi. Kuunteleminen ei vaadi sanoja vaan läsnäoloa. Toisen ihmisen kokonaisvaltainen läsnäolo on valloittava tunne. Tämän opin eräässä harjoituksessa, jota koulutuksen aikana kokeilimme.

Tunteiden arvailu on tärkeä harjoittelumuoto. Se kehittää empatiataitoja sekä tunteiden ja tarpeiden sanavarastoa. Arkisessa kielessämme näitä sanoja on harvemmin isoa määrää käytössä. Niiden käytön voi oppia tunnustelemalla omia tarpeita ja tunteita itsessään ensin ja sitten kokeilla arvata muiden tunnetiloja. Totta kai pitää myös oppia sanojen merkityksiä, jos ne eivät tunnu tutuilta omaan suuhun tai tunneskaalaan. Kirjassa jossa käydään rakentavaa ja myötäelävää vuorovaikutusta on monta sivua näitä sanoja harjoiteltavaksi.

NVC:n ydin ja toiminnalliset osa-alueet

Myötäelävän tietoisuuden ytimessä on kolme taitoa: kuinka ajattelen ja puhun, kuinka tietoinen olen omista resursseistani ja niiden käytöstä, sekä sanaton viestintä. NVC:ssä tunteet toimivat palautteenantajina. Omat tunteet eivät ole vaarallisia vaan viestintuojia. Ollaksemme yhteydessä tunteisiimme meidän tulee olla yhteydessä kehoomme. Tunteet ovat ovi syvimpiin motiiveihimme. Se antaa pohjan valitsemallemme käyttäytymiselle.

Tärkeintä on tiedostaa omia valintoja niitä arvottamatta. Olemme vastuussa sisäisestä kokemuksestamme ja voimme valita mitä teemme, näin kannamme vastuun omista tunteistamme. Omien tunteiden tunnistaminen ja havaitseminen vie polulle, joka johtaa sisäiseen vapauden ja voimaantumisen tunteeseen. Tällöin emme ole impulssien orjia, vaan konkreettisia toimijoita tunteellisina olevina olentoina.

Tietoisista valinnoista

Voimme vastata ärsykkeisiin eri tavoin. Voimme syyttää toista ja etsiä hänestä vikoja. Voimme syyttää itseämme joko puheilla tai ajatuksillamme. Voimme luoda yhteyden tunteisiimme ja tarpeisiimme tai kiinnittää huomiomme muiden tunteisiin ja arvailla heidän tarpeitaan.

Meidän on hyvä tiedostaa tyypillisiä omia käyttäytymismalleja eri tilanteissa. Tällöin voimme kehittyä ihmisinä. Jos syytämme toisia voimme menettää ihmisyhteyden hänen kohdallaan ja yhteys voi katketa pitkäksikin aikaa. Jos syytämme itseämme menetämme käsityksen omista koetuista tunteista. Jos annamme itsellemme empatiaa, voimme oppia omat tunteemme sen asian suhteen jota käsittelemme.

Parasta ihmisyhteydessä on, jos pääsemme ymmärtämään toisen kokemuksen osia. Siihen auttaa empaattinen kuuntelu. Se on taito, jossa voi kehittyä ajan kanssa taitavaksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että toisen ihmisen tarkkaileminen on kuitenkin vain tulkintaa kehonkielestä ja arvailua toisen sisäisestä maailmasta. Toinen ihminen on kuitenkin se paras asiantuntija. Siksi kannattaa kysyä häneltä kysymyksiä. Ei leimata toista rooliin, jossa hän ei koe olevansa oma itsensä. NVC:ssä keskitytään siihen, mitä voimme havaita konkreettisesti. Havainto, jossa ei ole tulkintaa, on kuin videokameran kuva. Se on hyvä mielikuva ja lähtökohta havainnoinnille.

Tarpeet

Me ihmiset teemme valintoja ja meillä on omat tarpeemme. Emme aina tiedosta tapaa, jolla tarpeemme täyttyvät parhaiten. Ajattelemme usein mitä pitäisi tehdä ja se tuntuu pakolta. Kehitymme omien tarpeiden löytämisessä jos ajattelemme sen sijaan pakon valintana. Eli lause: ”Valitsen sen, koska..” Tämä on pohjana miettimiselle mitä teemme. Emme tällöin ole pakon edessä, vaan voimme valita. Esimerkiksi valitsen velkani maksamisen ajallaan, koska en halua viivästymisseuraamuksia.

Pitäisi -sana on vahva ilmaus itselle. Se ei suoraan ole pakko vaan ehdollinen lause. Sana itsessään ei ole huono tai hyvä, vaan sen totuttu käyttötarkoitus. Pitäisi tuo mieleen ihanteita millainen pitäisi olla tai mitä/miten tulisi asioita tehdä. Jos pitäisi sanan sijasta tekee valinnan, pääsee omien tarpeiden äärelle.

Tunteiden ja tarpeiden havainnointi ei ole itsestään selvää. Niiden huomaamista voi harjoitella. Osana harjoittelua on tiedostaa tunteet ja tarpeet sanoina, sekä oppia niiden välisiä tasoja. Harjoittelulla pääsee kyllä perustunteista ylöspäin havaitsemaan kun harjoittelee niitä.

Lopuksi

NVC on hyvä tapa harjoitella vuorovaikutusta. Se antaa valmiuksia oppia toisesta ihmisestä tunne ja tarve tason tietoa kysymysten ja harjoitteiden muodossa. Vuorovaikutustaidot kehittyvät ja olet valmiimpi oppimaan mikä toimii itselle ja muille keskinäisessä vuorovaikutustilanteessa.